Kiitos vastauksesta ja anteeksi (erittäin) myöhäisestä vastauksesta. Kaiken kaikkiaan, myönsipä sitä apua tarvitsevansa tai jaksavansa eteenpäin ilman, luulen että kyse on tosiasioiden tunnistamisesta 
Kummallekkin on oikea paikka ja aika! Sen lopullinen löytäminen ei ole minkään ohjeen seuraamista vaan pelin pelaamista, ja niinkuin kaikissa peleissä se oikean suunnan löytäminen on lopulta dynaamista tunnustelun ja päättäväisyyden vuorottelua.
Kyllä sanomasi merkitsee ja kiitos siitä, kaikenlainen vertaistuki ihmiseltä joka selvästi ymmärtää ja hallitsee asiaa on aina hyväksi. Koettelemukset murtavat ja saavat ihmiset pakenemaan tai viisastavat ja vahvistavat meitä kohtaamaan asioita ja kirjoituksestasi on selvää, että olet saavuttanut jälkimmäisen Samankaltaisia (vaikka tietenkin yksilökohtaisia) tuntemuksia tossa tekstissäsi kuitenkin tunnistan kun mitä itse olen kokenut noissa jutuissa. Puhut siitä miten pyrit lääkkeitä pikkuhiljaa vähentämään ja miksi, juuri tollaisen dynamiikan ymmärtäminen on minusta tärkeää ja usein kertoo oikeasta kokemuksesta asiassa.
Miten itse ymmärrän, niin niin paniikkihäiriön kuin muiden mielenterveydenongelmien kanssa täytyy muistaa, että tapaukset ovat hyvin erilaisia eri ihmisillä. Ei ihmisellä joko ole tai ei ole masennusta, ne ovat eri asteisia ja karkeasti niihin vaikuttavat sekä biologiset että ulkoiset tekijät ja kummatkin vielä vaihtelevat sillä, miten syvältä (esim kaukaa historiasta vai lähiajoista, syvältä geeneistä vai jostakin hetkellisemmästä terveydellisestä seikasta) ne kumpuavat. Toisella masennus voi olla helposti ohitse pienellä yrityksellä ja korjailulla, toisella siihen on vaikutettava biologisiin mekanismeihin vaikuttavilla työkaluilla ja siihen on käytettävä paljon henkisiä resursseja. Toisen ”vihollinen” voi olla vaikeampi kuin toisen, minkä takia suurimmassa osassa tällaisia tapauksia on ihmisten lähestymistapoja vertaillessa täysin turha puhua ”heikommasta” tai ”vahvemmasta” ihmisestä kuten sanoit.
Aloitin itsekin enemmällä lääkkeellä, sitten koittanut vähentää ja välillä olla jopa ilman. Niinkuin sanoin nuo sivuoireet on se vaikeampi tapaus, koska itselläni tuo paniikkihäiriö aiheuttaa äärimmäistä ajatusten neuroottisuutta joka johtaa tietynlaiseen vainoharhaisuuteen ja vaistojen ylikäymiseen. Saatan tulkita esimerkiksi pienistä asioista ihmisten aikeet paljon.. ”ilkeämpi tahtoiseksi” kuin ne todellisuudessa ovat, ja käyttäytyä sen mukaan. Tällaisina hetkinä jokainen tilanne vaatii minulta paljon resursseja, etten lähesty ihmisiä täysin väärällä tavalla ja ylireagoi turhista asioista. Toisin sanoen omaan tulkintaan on vaikea luottaa, koska ongelma on ikäänkuin ”naamioitunut” omien ajatusten sekaan ja sekoittaa niitä. Tällaisina aikoina on saattanut mennä viikko tai pari ennenkuin olen ymmärtänyt oman ajatteluni epäloogisuuden ja sen miten se selvästi on yhteydessä pakonomaisuuteen sen sijaan, että olisi yhteydessä tilanteen tosiasialliseen asiantilaan. Vaikka hallitsen tätäkin puolta itsessäni paljon paremmin kuin ennen (esim tuollaisia viikon mittaisia junnaamisia ei enää tule) ja pärjään nyt vähemmällä lääkityksellä, päätin etten ihan ympärilläni olevien ihmisten vuoksi halua olla tuollaisessa ”sumussa” ja hämmentää tilanteita vain, koska haluan tehdä jotakin äärimmäistä. Toinen syy oli että vaikka pystyisin hallita tilanteen ilman lääkkeitä ennenkuin olen saavuttanut paremman kontrollin, vaatisi se taistelu niin paljon resursseja, että olisi samaan aikaan turha esim. hakea kouluun tai muuten alistaa itseään mihinkään muuhun työtä vaativaan ilman, että rupeaisi taas sekoilemaan ja pelaamaan asiat väärin siksi että pää on ns. täynnä joka suuntaan osoittavia tienviittoja.